Takaisin uutisiin

Jälleen mitaleille - Rasmus Tuominen ajoi V1600-luokan SM-pronssille

14.09.2020

Rasmus Tuominen on ajanut V1600-luokan SM-pronssille juuri päättyneellä Rata SM-kaudella. Viime kaudella rallicrossissa kansainvälisen RX Academyn mestaruuden ja toissa kaudella rata-autoilun V1600-luokassa hopealle ajanut Tuominen oli nopein viikonlopun ensimmäisessä lähdössä, kaksi seuraavaa sujuivat kolmanneksi parasta vauhtia. 

Sarjan pronssipaikalta SM-kauden päätösviikonloppuun Alastarolle lähtenyt 19-vuotias Tuominen oli hyvässä vauhdissa aika-ajossa, tuloksena oli luokan paras aika, ja paalupaikka ensimmäiseen starttiin. Lähtö ei onnistunut täydellisesti, mutta VW Lupo Gti:llä ajava Tuominen taisteli tiensä voittoon.

- Lupo ei ole ollut koskaan niitä parhaita lähtemään viivalta, mutta silti sain tosi hyvän lähdön. Väänsin Arttu Kilven kanssa kakkossijasta, ja Oskari Dahlbacka pääsi tässä kohtaa vähän karkuun. Pääsin Kilvestä lopulta ohi, ja sain Dahlbackan kiinni pari kierrosta ennen maalia. Pääsin ”Lemminkäisen” mutkan jarrutuksessa ohi, mentiin pari mutkaa rinnakkain, kunnes nousin johtoon ja voittoon, Tuominen iloitsi. 

Sunnuntaina ajettiin vielä kaksi kilpailua. Kuivassa kelissä ajetut kilpailut eivät sujuneet aivan samalla kaavalla kuin lauantainen sadekelin kilpailu, Tuominen oli molemmissa kolmas. 

- Ensimmäisessä startissa jäin kolmanneksi, seurasin mitä edessä tapahtuu kun Dahlbacka ja Kilpi väänsivät keskenään. Yritin pysytellä mahdollisimman lähellä koko ajan ja olla valmiina jos jompikumpi tekee virheen. Renkaat alkoivat vähän loppua, ja jouduin tyytymään kolmanteen sijaan. Kauden viimeinen lähtö oli vähän parempaa, alussa tosin jouduin pieneen kärhämään takaa lähteneiden kanssa, mutta lopussa sain kärkeä vähän kiinni. Menin molemmissa lähdöissä niin lujaa kuin pääsin, kovempaa ei kulkenut. 

- Kovin paljon parempaan ei tällä kertaa ollut mahdollisuutta, mutta ei harmita, SM-pronssi on hyvä saavutus. Onnittelut Dahlbackalle mestaruudesta ja Kilvelle hopeasta, Tuominen päättää.  

SM-pisteet 2/2 

1) Oskar Dahlbacka 135p
2) Arttu Kilpi 126p
3) Rasmus Tuominen 105p

Kaikki SM-pisteet täällä

Rata SM

Rasmus Tuominen Racing Facebook

 

Teksti: Toni Lönnroos
Kuva: Pertti Kangasniemi


Suunnittelu: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage | Teknologia © online.fi