Tuukka Taponen ajoi kartingin EM-sarjassa pronssille
13.09.2020
Kartingin EM-sarjan viimeisessä, Saksassa käydyssä osakilpailussa (10.-13.9.2020) noin kymmenellä kuljettajalla oli vielä mahdollisuuksia EM-mitaliin. Näistä yksi oli Tuukka Taponen, joka onnistui siinä määrin, että sijoittui pisteissä kolmanneksi.
- Omalta osalta viimeinen osakilpailu ei mennyt ihan nappiin. Onneksi takana oli jo kahdesta ensimmäisestä EM-osakilpailusta sijat 1 ja 4.
Taponen lähti hopeasijalta sunnuntain viimeiseen EM-finaaliin ruudusta 14, jossa kaikki oli pistettävä peliin. Kärki pääsi alussa karkuun ja viimeiselle kierrokselle Taponen lähti sijalta 8. Taponen otti tallikaverin kanssa sen verran yhteen, että lopputuloksena oli täydestä vauhdista 360-asteen piruetit ja maalissa sijoituksena 16.
- EM-sarjan loppupisteissä otettiin tällä kertaa kolmas. Uran ensimmäinen EM-mitali tuntuu hyvältä. Tällä kertaa edessä oli kaksi parempaa. Seuraavissa arvokisoissa koitetaan puristaa miehestä ja kalustosta taas napsu enemmän irti, Taponen toteaa voitostaan Facebook-sivullaan.
Suoravetoluokkien EM-mitaleista suomalaiset eivät ole viime vuosina hirveästi päässeet nauttimaan. Kaksi viimeistä EM-mitalistia löytyy niinkin kaukaa kuin vuosilta 2009 ja 2010, eli kymmenen vuoden takaa. Nämä mitalit Suomelle toivat aikoinaan kaikkien tuntemat Aaro Vainio ja Teemu Suninen.
- On hienoa kuulua tästä päivästä eteenpäin noiden kaverien kanssa samaan mitaliporukkaan.
Taposen matka jatkuu vielä sunnuntai-iltana Italian Gardalle, ja ensi viikolla hän ajaa WSK-Euro sarjan toisen ja kolmannen osakilpailun. Tällä hetkellä "Minimies" on ensimmäisen osakilpailun jälkeen sijalla 3.
- Iso kiitos kaikille, jotka on ollut matkan varrella tukena. Koitetaan tehdä tulosta tästä eteenkin päin! Taponen vielä hehkuttaa voitokkaana.
Kuva: Umbertø Fraenkel
Tekstilähde: Tuukka Taponen Facebook