Takaisin uutisiin

Jesse Kallio taisteli ranne murtuneena hopeaa ja pronssia

06.09.2020

Rallicrosskuljettaja Jesse Kallio on sijoittunut rallicrossin kansainvälisen RX2 (Supercar Lites) -sarjan yhteispisteissä kolmanneksi sekä Rally X Nordic Supercar Lites -luokan Pohjoismaisessa mestaruussarjassa toiseksi. Tänään Tanskan Nysumissa ajetussa ratkaisevassa finaalissa Kallio ajoi eilisen tapaan ruutulipulle kolmantena.

Tuusulalainen rallicrosslupaus Jesse Kallio, 21, päätti koronapandemian sekoittaman kauden kahdessa kansainvälisessä sarjassa palkintopallisijalle. Rallicrossin kansainvälisessä RX2 Supercar Lites -sarjassa Kallio uusi viime vuotisen kolmannen sijan ja sijoittui pohjoismaisessa Rally X Nordic Supercart Lites -sarjassa viiden osakilpailun jälkeen toiseksi. Molempien sarjojen mestaruuksiin ylsi Norjan Henrik Krogstad.

Sarjojen mestaruudet ja mitalisijat ratkaistiin tänään kauden viimeisessä osakilpailussa. Kallion vauhti oli koko päivän erinomaisen hyvällä tasolla. Neljän alkuerän jälkeen Kallio lunasti paikan semifinaalin eturiviin, josta suomalaiskuljettaja ajoi varmaan voittoon. Finaaliin Kallio starttasi myös eturivistä, vierellään molempien sarjojen tuleva mestari Krogstad.

- Kun (Henrik) Krogstad selvitti tiensä finaaliin niin mahdollisuudet mestaruuteen menivät siinä samalla. Pitää olla kuitenkin tyytyväinen kahden arvosarjan kakkos- ja kolmossijaan. Lähtökohtiin (vasen ranne murtunut) nähden tulos oli käytännössä maksimi täältä. Kipeä ranne haittasi ajamista etenkin eilen, mutta tänään se tuli tuossa mukana sitä mukaan kun rata tuli tutuksi, Kallio hymyili kilpailun jälkeen.

Kallio oli tyytyväinen finaalipäivän vauhtiinsa. Autoon löydettiin oikeat säädöt lauantain finaalissa ja hyvä meno jatkui koko sunnuntain.

- Tänään mentiin tasatahtia kärjen kanssa. Tuli erävoittoja sekä voitto semifinaalista. Olen tyytyväinen, että pystyin tänään nostamaan vauhtini kärjen tasolle.

Kauden alussa Kallio valmistautui Keski-Euroopassa ajettavaan kansainväliseen RX2 -sarjaan, joka koronapandemian takia typistyi seitsemän kilpailun mittaiseksi pohjoismaiseksi kaudeksi.

- Ei kaduta yhtään, että lähdin kilpailemaan Rally X Nordic -sarjaan. Tässä vaiheessa uraa tarvitsen startteja ja kovia kilpailuja, ja niitä pohjoismainen sarja toi mukanaan. Kun saavuttaa mestaruussarjojen mitalisijoja niin pitää olla tyytyväinen.

Tulevasta kaudesta Kallio ei osaa vielä sanoa mitään. Rallicrossin RX2-luokassa siirrytään ensi kaudella kilpailemaan sähköautoilla.

- Sähköautot toki kiinnostavat, mutta pitää yhteistyökumppaneiden kanssa yhdessä miettiä, että mikä olisi se seuraava askel eteenpäin. Olen kuljettajana ottanut varmasti taas muutaman askeleen oikeaan suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Kallio muistuttaa.

Tuloksia: RX2/Rally X Nordic Supercar Lites, Nysum, Tanska:

1. Henrik Krogstad (NOR) 3:56,999
2. Guillame De Ridder (BEL) + 1,359
3. Jesse Kallio (FIN) + 4,554
4. Jimmie Walfridson (SWE) + 5,957
5. Niklas Aneklev (SWE) + 8,265
6. Gustav Johansson (SWE) + 3 kierrosta

Rally X Nordic loppupisteet:

1. Henrik Krogstad (NOR) YellowSquad 125
2. Jesse Kallio (FIN) Olsbergs MSE 114
3. Simon Olofsson (SWE) STX RX 101
4. Linus Östlund (SWE) Olsbergs MSE 98
5. Jimmie Walfridson JC Raceteknik (SWE) 78

RX2 loppupisteet:

1. Henrik Krogstad (NOR) 54
2. Guillaume De Ridder (BEL) 53 
3. Jesse Kallio (FIN) 43
4. Simon Olofsson (SWE) 36
5. Jimmie Walfridson (SWE) 36
6. Linus Östlund (SWE) 29

Kuva: Jakub Nitka/OMSE


Suunnittelu: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage | Teknologia © online.fi