Takaisin uutisiin

Juho Koski-Lammilla edessään ensimmäinen Arctic Lapland Rally

16.01.2020

Juho Koski-Lammi ja kartturinsa Samu Vaaleri matkaavat uransa ensimmäistä kertaa Rovaniemellä ajettavaan Tunturirallinakin tunnettuun Arctic Lapland Rallyyn. Myös ensikosketukset lumialustaan on ehditty suorittaa ennen Rallin SM-sarjan kauden avausta Fordin ohjaimissa.

Juho vietti kuusi päivää Flying Finn Academyn -leirillä Hyrynsalmella, jossa nuottitreeniä ja ajokilometrejä kertyi runsaasti. Koski-Lammi kertoo, että leirin jälkeen auton alustaan tehtiin vielä päivitystä.  - Auton käyttäytyminen ei niin sanotusti istunut käteen, joten muutoksia täytyi tehdä. Nyt alustan pitäisi olla kohdallaan, kiitokset vielä Tuomo Turtiaiselle nopeasta palvelusta! 

Pohjoisen hankien välissä kaasuteltavan Tunturirallin SM3-luokassa kilpaileva jalasjärveläiskuljettaja lähtee kilpailuun odottavaisin mielin. - Kärsivällisesti pyritään ajamaan kisa läpi, toki kärkikahinoissa. Torstain shakedownilta haetaan vielä tuntuma päivitettyyn alustaan ennen perjantaina alkavaa kisaa, tuumii Koski-Lammi edessä olevasta Tunturista.

Koski-Lammi kamppailee myös Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy -sarjan pisteistä. Sarjaan ovat oikeutettuja kaikki SM3-luokassa Ford Fiestalla kilpailevat kuljettajat. Sarjassa pisteet lasketaan Rallin SM-sarjan pistetaulukon mukaisesti.

Teksti: Koski-Lammi Motorsport tiedotus
Kuva: Koski-Lammi Motorsport


Suunnittelu: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage | Teknologia © online.fi