Toni Herrasen tähtäimessä Nuorten Suomen mestaruus
24.10.2019
- Toni on haaveillut aina rallihommista. Kun tähän kauteen lähdettiin, ajoi Toni vielä tosissaan kartingia, mutta tultiin siihen tulokseen, että päätetään tämä ura Alahärmän MM-kisoihin, isä Marko Herranen kertoo.
Vaikka ensi kuussa 16 vuotta täyttävällä Herrasella ei vielä ”koppiautoista” ole rutkasti kokemusta kertynyt, on hän näyttänyt pystyvänsä ajamaan luokkansa kärkivauhtia erilaisissa olosuhteissa.
- Vahvuudet on Tonilla tasaisuus ja rauhallisuus. Flying Finn Academyn kunto- ja mentaalivalmentaja Tero Puustinen on verrannut häntä jopa Sunisen Teemuun. Rauhallinen ja määrätietoinen kaveri, mutta ei tee mitään isoa numeroa tekemisestään. Se näkyy myös ajamisessa, isä Herranen jatkaa.
Tasaisuudesta kertoo jotain myös se, että yhtäkään ajovirheestä johtuvaa keskeytystä ei vielä ole sattunut. Valmentajilta saatujen palautteiden mukaan asioiden omaksuminen ja nopea oppiminen kuuluvat myös Herrasen vahvuuksiin. Hän on itse ollut erittäin tyytyväinen valmennuksen antiin.
- Flying Finn Academyn leireillä on kyllä oppinut todella paljon, ilman niitä ei oltaisi oltu näin nopeita heti ensimmäisellä kaudella, Toni toteaa.
Loukkaantuminen vaikeutti kauden alkua
Herrasen tarkoitus oli tänä vuonna ajaa täysi kausi Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa, mutta talvella jääkiekossa sattunu paha rannevamma pilasi osallistumiset talvikauden kahteen ensimmäiseen osakilpailuun. Loppukaudella ajetut sijat 2, 5 ja 3 toivat jääliläiselle upeasti kuitenkin sarjan neljännen sijan.
- Lähdettiin kovin tavoittein kauteen, mutta ranne meni talvella poikki, ja se totta kai pilasi mahdollisuudet mestaruuteen. Kesäkauden kisoissa oli kuitenkin heti tosi hyvä vauhti päällä, joten se vähän yllätti. Tulos on erittäin hyvä siihen nähden, että jäi kaksi ensimmäistä kisaa väliin.
Kyläseppäralli päätti kilpailukauden
Kartanlukija Jan Lönegrenin kanssa isolla numerolla kauden päätöskilpailuun startannut Herranen kärsi rankkasateiden vuoksi teiden huonosta kunnosta.
Kaksikko selvisi ensimmäisen erikoiskokeen maaliin ajaen samalla komeasti peräti viiden sekunnin luokkapohjat, mutta öljypohjan rikkouduttua EK:n loppupäässä, oli edessä keskeytys.
Kalusto on nyt purettu ja valmistautuminen ensi kauteen on alkamassa.
Mestaruusjahtiin tutulla kalustolla
Kaudella 2020 Herrasen tavoitteena on ajaa koko Nuorten SM-sarja tältä kaudelta tutulla Ford Fiestalla.
- Vauhti kyllä riittää, joten fiilis on hyvä lähteä ensi kauteen. Vähän jäi hampaan koloon tästä kaudesta loukkaantumisen takia, joten tahto on kova voittaa mestaruus ensi vuonna, nuorukainen lataa.
RSJM-kausi 2020 käynnistyy helmikuun toisena viikonloppuna Mikkelin Vaakuna-Rallista.
Teksti: Toni Herrasen tiedotus, Taneli Niinimäki
Kuva: Toni Herrasen tiedotus