Takaisin uutisiin

Aleksi Jalava ajoi voittoon kartingkilpailuissa Italiassa

10.04.2019

Aleksi Jalava, 11, osallistui viikonloppuna kartingissa Rotaxin Keski-Euroopan mestaruussarjan ensimmäiseen osakilpailuun Adriassa, Italiassa. Jalava kilpaili Junior Max-luokassa, jossa kilpailijoita oli 18 eri maasta.

Jalavat matkustivat kisapaikalle keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina tutustuttiin rataan ja haettiin autoon oikeanlaisia säätöjä. Lauantaina ajettiin vielä muutamia vapaita harjoituksia ja aika-ajot sekä sunnuntaina kolme kisalähtöä. Kilpailuformaatissa kilpailu ajetaan kilpailun järjestäjältä saadulla moottorilla.

Aika-ajoissa Aleksi joutui pahaan ruuhkaan ja ajoi vasta 12. parhaan kierrosajan 34 kuljettajan joukossa. Sunnuntain kaksi ensimmäistä kisastarttia ajettiin vesisateessa ja Aleksi oli ruutulipulla sijoilla viisi ja kolme. Rata kuivui ja päivän viimeiseen superfinaaliin Aleksi lähti lähtöruudusta kolme. Aleksi kävi kovan taistelun ollen maalissa sijalla kaksi. Superfinaalin voittajalle varaslähdöstä langetettu aikasakko nosti Aleksin kuitenkin superfinaalin voittajaksi. 

Kilpailuformaattissa jokaisen kisalähdön sijoituksista saa pisteitä ja päivän voittajaksi kruunataan eniten pisteitä kerännyt. Tasaisen hyvin koko päivän ajanut Jalava saavutti korkeimman pistemäärän ja saavutti näin uransa ensimmäisen kansainvälisen kartingkilpailu voittonsa. 

Aleksi kilpaili tällä kaudella jo toistamiseen Italiassa. Kolme viikkoa sitten Italian Jesolossa ajettiin Rotax sarjan Bonus Cup, jossa Aleksi saavutti myös podiumpaikan ollen kokonaiskilpailun toinen.  Vajaan kolmen viikon kuluttua käynnistyy myös Jalavan Suomen kisakausi Porissa. 

Teksti ja kuvat: Jalavan Tiedotus

www.facebook.com/aleksijalavakarting

Aleksi Jalava #372


Suunnittelu: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage | Teknologia © online.fi