Takaisin uutisiin

Puhakka ja Eskelinen jaetussa sarjajohdossa Italian finaaliviikonloppuun

24.09.2018

Kirkkonummelainen Juuso Puhakka ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen saalistivat kaksi arvokasta palkintokorokesijoitusta Kiinan Shanghaissa ajetussa kansainvälisen Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan kilpailukauden viidennessä osakilpailuviikonlopussa. Saksalaisen Leipert Motorsport tiimin 620 hevosvoimaisella Lamborghini Huracan Super Trofeo EVO autoll ajanut kaksikko nappasi lauantain osakilpailusta PRO-AM luokkavoiton ja sunnuntain osakilpailusta PRO-AM luokan palkintokorokkeen alimman sijan eli runsaan pistepotin. Kuitenkin pitkän kilpailukauden kymmennennen osakilpailun voittokamppailu kariutui varaslähtöön ja sitä seuranneeseen varikon läpiajorangaistukseen.
 
Shanghain lauantain 50 minuutin mittaisessa kilpailussa sarjan ainoat suomalaiskuljettajat tekivät täydellistä työtä ja suvereeniseen tapaan saavuttivat täydet mestaruuspisteet. Lisäksi Juuso Puhakan huikean aika-ajokierroksen myötä sunnuntain kilpailuun he starttasivat yleiskilpailun kakkosruudusta eli eturivistä, jossa kuitenkin hallitseva PRO-luokan sarjamestari, malesialainen Afiq Yazid koulutti nuorta ja erittäin nopeaa Puhakkaa sillä seurauksella, että hänen kikkailu ennen vihreiden valojen vaihtumista johti suomalaiskuljettajan vääränaikaiseen johtoasemaan eli sääntöjen vastaiseen tekoon.
 
Vaikka ajovuorojensa aikana kummatkin suomalaiskuljettajat tekivät muuten virheettömät suoritukset, tuomariston antaman rangaistuksen seurauksena he tippuivat kolmanneksi ja jäivät kakkossijasta juurikin tuon rangaistuksen aiheuttaman aikahukan verran. Siltikin kummatkin kuljettajat, mukaan lukien tallipäälikkö Ingo Leipert pitivätvät viikonloppua erittäin onnistuneena, koska lauantain voiton myötä härmäläiset saalistivat kaksi mestaruuspistettä enemmän kuin mestaruustaistelun kannalta pahimmat kanssakilpailijat ja siten marraskuun puolivälissä Italian Vallelungan radalla ajettaviin kahteen viimeiseen osakilpailuun lähdetään tasapistein.
 
- Ansaitsemani eturivin paikka suli täysin käsiin kun vain hetkeä ennen vihreiden valojen vaihtumista paalupaikkamies jarrutti autollaan sen verran, että minä en ehtinyt reagoimaan ja ohitin hänet ennen lähtöviivaa jonka myötä sain rangaistuksen. Tovin ajelin kilpailua johtaneena kuljettajana kunnes tulin suorittamaan tuon saamani rangaistuksen jonka myötä tipahdimme yleiskilpailun seitsemännelle ja PRO-AM luokan kolmannelle sijalle. Tärkeintä oli se, että sain henkisesti nollattua virheeni ja pystyin ajamaan kilpailun nopeimpia kierrosaikoja koko ajovuoroni ajan. Tästäkin opitaan, Puhakka kertoo.
 
- Kun kilpailusta oli ajettu noin puolet niin Juuso toi auton minulle ja vaikka kaikkeni tein niin en pystynyt mestaruustaistelun kannalta pahimpia kanssakilpailijoita saavuttamaan. Muutenkin PRO-AM luokan voittanut japanilaisautokunta ajoi yleiskilpailun kolmannelle sijalle eli heille tänään tuskin olisimme pystyneet vastaamaan, mutta kakkossija olisi ehkä ollut saavutettavissa. Vaikka palkintokorokesijoitus on tavoitteidemme mukainen tulos, maistuu se silti vähän karvaalta kun ajatellaan, että olemme nyt tasapisteissä pahimpien kanssakilpailijoidemme kanssa. Sen myötä reilun kuukauden päästä Italiassa tullaan aivan varmasti näkemään huikea taistelu mestaruustittelistä, Eskelinen jatkaa.
 
Leipert Motorsport tiimin toinen australialainen autokunta kävi huikean taistelun yleiskilpailun palkintokorokesijoituksesta, mutta joutui kilpailun loppumetreillä antautumaan PRO-AM luokan voittaneelle japanilaisten Takeshi Matsumoton ja Toshiyuki Ochiain autokunnille. Neljäs sija oli silti heille arvokas, koska heidän autokunnan Ben Gerskowski ajaa Italian finaaliviikonloppuna hopeisesta sijasta. Kilpailukausi huipentuu marraskuun puolivälissä Italian Rooman läheisyydessä olevalla Vallelungan radalla, jossa Aasian, Euroopan ja Amerikan sarjojen finaalilähtöjen lisäksi ajetaan myös Lamborghini Super Trofeo ratasarjan maailmanmestaruudesta.
 
Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Shanghai 2018, lauantain osakilpailu, 22.9.2018: PRO-AM luokka, Top-3:
1. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), 22 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +6,235sek
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), +9,124sek
 
Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo Shanghai 2018, sunnuntain osakilpailu, 23.9.2018: PRO-AM luokka, Top-3:
1. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 23 kierrosta
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), +12,523sek
3. Juuso Puhakka (FIN) & Mikko Eskelinen (FIN), +27,195sek
 
Lamborghini Super Trofeo Asia 2018 EPÄVIRALLINEN sarjatilanne: 10/12 osakilpailua, PRO-AM-luokka: Top-5:
1. Mikko Eskelinen (FIN) & Juuso Puhakka (FIN), 120 pistettä
2. Evan Chen (TPE) & Akihiro Asai (JPN), 120 pistettä
3. Takeshi Matsumoto (JPN) & Toshiyuki Ochiai (JPN), 96 pistettä
4. Prabakaran Kumar (MAS), 80 pistettä
5. Max Wiser (ITA), 50 pistettä
 
Teksti ja kuva: Jani Kekoni


Suunnittelu: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage | Teknologia © online.fi