Takaisin uutisiin

Henri Hokkalalle pettymys Enset Rallissa - SM-mitali yhä omissa käsissä

05.09.2018

Rallin SM-sarja jatkui viikonloppuna kauden toiseksi viimeisellä osakilpailulla, Enset rallilla. Henri Hokkalalla oli edessään kova urakka nousta taistelemaan SM3 luokan suomenmestaruudesta. 

Toisin kuitenkin kävi, Sastamalan ja Huittisten haastavilla teillä käyty sateen värittämä kisa päättyi keskeytykseen podium taistelussa. Koko päivän hieman pito ongelmistakin kärsinyt tikkakoskelainen oli vauhdillisesti oikealla alueella mutta virheitä sattui luvattoman paljon.

- Meillä oli kyllä huono rengas taktiikka tähän kisaan eikä sade auttanut sitä yhtään. Paikkapaikoin tultiin kyllä lujaa mutta oli todella liukasta ja pito vaihteli. Tuli tehtyä tyhmiä ajovirheitä kyllä koko loppukauden edestä. 

Viiden ajetun erikoiskokeen jälkeen SM3 luokan kovatasoinen kärkinelikko oli tiiviissä nipussa, vain reilun 8 sekunnin sisällä. Henri yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa lähti kisan viimeiselle lenkille tavoittelemaan tarvittavaa voittoa ja sitä kautta täyttä pistepottia. Kuudennen erikoiskokeen ensimmäinen väliaika kertoi jo paljon, selkeä pohja-aika.

- Aina kun on pienikin mahdollisuus mestaruuteen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää. Sinäänsä ei mitään sen suurempaa keskustelua käyty taktiikasta, vaihdettii uudet renkaat etupyöriksi ja napsu lisää kyytiä. 

- Ennen puoltaväliä oli nuotissakin hitaaksi merkitty mutka. Pyrin kiihdyttämään mahdollisimman hyvän ulostulovauhdin mutkasta, mutta perä karkasi lopussa alta ja valui leveäksi, roikuttiin ja lopulta keula tökkäsi vasta pakkaan ja sen seurauksena jatkaminen ei ollut enää mahdollista.

- Ei laiteta päätä pensaaseen, auto nippuun ja koitetaan kehittyä tehdyistä virheistä ja näytetään kauden finaalissa mitä osataan, Hokkala toteaa päättäväisesti.

Rallin SM-sarjan kauden päättävä osakilpailu ajetaan 28-29.9 Turun ja Salon alueiden vauhdikkailla teillä.

Teksti:Henri Hokkalan tiedotus
Kuva: AKK/Toni Ollikainen 


Suunnittelu: Mainostoimisto Ajaton | Nopeuden ja turvallisuuden takaa webStage | Teknologia © online.fi